European Photographer -arvonimi saavutettu!

European Photographer -arvonimi saavuettu! Aivan kihelmöivän jännittävä odotus päättyi keskiviikkona 28.7.2021 Euroopan ammattikuvaajien liiton, the Federation of European Photographers (FEP) juryn myönnettyä allekirjoittaneelle FEP:n kolmanneksi korkeimman arvonimen – European Photographer (EP). EP-arvon saavuttaneita valokuvaajia on FEP:n sivustolta löytyvän kartan perusteella Suomessa nyt 63 kappaletta, Keminmaa näistä toistaiseksi pohjoisimpana.  European Photographer -arvoa haetaan 12 kuvan portfoliomaisella […]

Valmistumispäivä!

Omakuvakollaasi

Valmistumispäivä! Noin puolitoista vuotta sitten aloitin matkan, jonka tavoitteena oli kehittää sekä omaa osaamistani valokuvaajana, että omia valokuvauspalveluitani uudelle tasolle. Ajatus siitä, että joku kaunis päivä valmistuisin valokuvaajamestariksi tuntui vielä kaukaiselta. Eihän siitä edes ollut kuin reilut 4 vuotta, kun ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani Facebookin kirppikseltä 240 eurolla. Tai puolitoista vuotta siitä, kun valmistuin ammattiopisto Lappiasta […]