Kuvan synty: lapsi- ja eläinkuvaus miljöössä, osa 1

Tämä kirjoitus avaa pienimuotoisen blogisarjan miljöössä tapahtuvasta lapsi- ja eläinkuvauksesta. Blogisarjassa käyn kuva kerrallaan läpi Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistykselle vuoden 2017 aikana kuvaamani hyväntekeväisyyskalenterin kuvat. Kuvailen kirjoituksissa lyhyesti kyseisen kuvauskeikan haasteita valokuvauksen kannalta, sekä miten haasteet ratkaistiin. Lisäksi kerron myös, millaisella kalustolla ja asetuksilla kyseinen kuva on toteutettu.

Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että lapsen ja eläimen yhtäaikainen ohjaaminen kuvauksessa on erityisen haastavaa ja vaatii kuvaajalta kykyä luoda luottamus sekä kuvaajan että lapsen, että kuvaajan ja eläimen välille. Tämän vuoksi onkin päivänselvää, että kuvauksissa on edettävä kiireettä kuvattavien ehdoilla. Samoin tästä syystä erityisesti pienimpien kuvattavien kanssa kuvaukset järjestettiin tutussa ympäristössä. Tehtävän onnistunutta läpivientiä toki auttoi myös, että kolmen lapsen isänä olen tottunut toimimaan lasten kanssa. Vaikka lasten ja eläinten yhtäaikainen kuvaaminen on haasteellista, on se myös erittäin palkitsevaa. Kun alussa kuvaajaa ujosteleva taapero kiipeää kesken kuvauksen kuvaajan syliin, tai kun kotiin tulleen vieraan ihmisen aikeita epäilevä lemmikki tulee kerjäämään rapsutuksia kokee onnistuneensa luomaan tuon kaivatun luottamuksen kuvaajan ja kuvattavien välille. Jokaisessa kohteessa kalenteriin päätyvä kuva onnistuttiinkin saamaan aikaiseksi ensimmäisellä kuvauskerralla. 

 

KANSIKUVAN ANATOMIA

Kanteen päätyneen kuvan kohdalla kuvauspaikkana oli kyseisen perheen koti. Kuvaussessio aloitettiin etsimällä sopivia kuvauspaikkoja, joista ensimmäiseksi päädyttiin kokeilemaan lastenhuonetta siellä olevan sievän rautasängyn ja rauhallisten verhojen vuoksi. Koska lastenhuoneissa ja kodeissa ylipäätään on usein runsaasti erilaisia elementtejä - hyllyjä, pöytiä, tuoleja, leluja ja muita esineitä - päädyin varsin tiukkaan rajaukseen siten, että istuva lapsi kuitenkin saadaan sommiteltua kuvaan kokonaisuudessaan. Kuvan syväterävyyden halusin muodostuvan sellaiseksi, että sekä kissan, että lapsen kasvot pysyvät terävinä, mutta ikkuna jää terävyysalueen ulkopuolelle, jolloin sen yksityiskohdat pehmenevät rauhoittaen kuvan taustaa. Halusin myös, että ikkunoiden läpi näkyy häivähdys ulkotilaa, joten asetuksissa oli huomioitava myös se, ettei ikkunat ylivaloitu, jolloin niistä tulisi vain kirkaat, valkoiset laatikot, jotka vievät katsojan katseen pois olennaisesta. Ikkunoiden mukaan valottaminen johtaisi tässä normaalisti siihen, että kuva muilta osin alivalottuisi, eli jäisi liian tummaksi, joten käytin akkukäyttöistä studiosalamaa, sekä valonmuokkaimena 95 cm octaboxia. Ne pystytin kuvaajasta katsoen oikealle yläviistoon siten, että salaman välähdyksestä ei tule ikkunaan heijastusta. Salaman tehon säädin siten, että kuvan etuala kissan musta turkki mukaanlukien valottuu sopivasti suhteessa taustaan.

Oma haasteensa oli saada kuvattava kissa pysymään kuvassa, joten oli vain kärsivällisesti odotettava ja osattava löytää se "ratkaiseva hetki", kun kissa on toivotussa asemassa. Lopulta kuvan kannalta oli mielestäni äärimmäisen hyvä tuuri, että myös yksi perheen muista kissoista sattui juuri tuolla hetkellä kiinnostumaan tilanteesta ja päätti tulla kuvaan mukaan luoden kuvaan entistä vahvemman etualan, sekä runsaasti lisää kiinnostavuutta.

Käytetty kalusto

  • Kamera: Canon EOS 6D
  • Objektiivi: Sigma 24-105mm f4 DG OS HSM Art, käytetty polttoväli 68 mm.
  • Salama ja valonmuokkain: Godox AD 600 BM + Godox 95 cm Octabox

Kamera-asetukset

  • Aukko: F7,1
  • Suljinaika: 1/125s
  • ISO: 100